sunnuntai 17. marraskuuta 2013

China Glaze - Stella

Piti saada nopsaan jotkin semikivat kynnet iskän synttäreiksi, kun vanhat olivat kärsineet siivotessa. Päädyin aika äkkiä lakkaamaan kynnet kokeilua odottavalla China Glazen Stellalla, joka on jo itsessään sen verran näyttävä lakka, ettei tarvitse koristeita.

China Glaze - Stella

Stella on voimakkaan punasävyinen violetti shimmer, jossa on paljon ulottuvuutta. Violetti väri ja hienoinen shimmer hohtavat kauniisti valon osuessa lakkaan, mutta varjokohdat näyttävät melkein mustilta. Stella kuuluu Retro Diva -kokoelmaan, joka on yksi lempikokoelmistani China Glazelta. Kokoelmaan kuuluu myös sinertävämpi violetti, joka on nähty mun kynsillä Tässä postauksessa.

China Glaze - Stella2

Laitoin Stellaa kaksi kerrosta, mutta kolmaskin olisi ollut ihan aiheellinen pitkiin kynsiin. Lakka oli vähän lirua ja meinasi valua kynsinauhoille, mutta ihan hyvin sen kanssa pärjäsi. Koska en osaa olla pelkissä yksivärisissä kynsissä, niin laitoin joihinkin kynsiin joskus kauan sitten kaverilta saamiani ruusutarroja.

China Glaze - Stella3

Rekvisiittana toimi upea ruusukimppu, jonka iskä sai syntymäpäivälahjaksi. Minähän en erityisemmin leikkokukista välitä, mutta täytyy sanoa, että pidän kovasti tämän kimpun räiskyvän syksyisestä värimaailmasta ja noista kauniista... marjaoksista.

2 kommenttia:

  1. Nuo sinun kynnet on ihanan pitkät! Lakkakin on nätin sävyinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Näin pitkiä kynsiä mulla ei tosiaan ole pitkään aikaan ollutkaan.

      Poista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.