maanantai 12. maaliskuuta 2012

Siniset sydänkynnet + muuta höpinää

Yksiväriset kynnet alko tuntua parin päivän päästä aika tylsiltä, joten koristelin ne. Kröhöm, tein ystävänpäivänä Halloweenkynsiä, joten nyt oli kai niitten sydänten vuoro. Nää on tosi yksinkertaset kynnet, mutta silleen kivat kun niissä on käytetty eri tekniikoita. Piirtelin sydämiä ohuella siveltimellä ja dotting toolilla. Nimettömän valkoisen sydämen tein sabluunalla (ei tietoo, miten kirjotetaan) ja ripottelin päälle vähän glitteriä, mutta se ei harmi vaan näy. Peukkuun sain ängettyä vielä yhden fimonkin. Pikkurillissä kokeilin ihan ekaa kertaa kuivamarmorointia. Toisella yrityksellä se jo onnistuikin (no okei, alimmasta pallosta tuli vaan epämuodostunut pallo).


Mulle kävi eilen vähän hassusti, kun rupesin availemaan uusia ja ensimmäisiä akryylivärejäni. Värit oli siis tuubeissa ja niiden suulla oli sellainen ohut muovi, joka piti korkissa olevalla piikillä painaa auki, niinkuin vaikka hammastanhna- tai sinappituubissa. No, vaikka yritin kuinka varovasti niitä aukaista niin onnistuin silti purskauttamaan sitä väriä pöydälle ja käsilleni. Tuntui, että värit eivät yhtään halunneet pysyä tuubeissaan. (kröhöm, väreissä vika, ei minussa) Onko kellekään muulle ikinä sattunut vastaavaa? :D

Sitten vähän asiaa, joka ei liity mitenkään kynsiin, mutta aattelin, että tää vois olla myös ihan kiva postata. Eli oltiin viikonloppuna meidän mehtäkämpillä paistamassa makkaraa. Sain myös ekaa kertaa elämässäni (huh, olenpas minä tehnyt viime aikoina monia asioita ekaa kertaa) moton eli sellaisen puunkaatokoneen kyytiä. Oli jännää. Yritin myös ottaa meidän koirasta kuvia, mutta se turkanen ei pysynyt ollenkaan paikallaan.

Ensin ylimääräinen energia puretaan laukkaamalla päättömästi sinne tänne.

Sitten tarkastetaan lähimaasto ja aloitetaan laajamittainen myyräjahti. Neidin häntä näkyy. :D

Kun ensimmäiset makkarat on tikun nokassa, otetaan koiranpentuilme, heilutetaan vähän häntää ja näytetään mahdollisimman söpöltä. Samalla tietenkin vältellään kameraa, ettei vaan koviksen maine pääse kärsimään.

4 kommenttia:

  1. Aivan ihanat kynnet! Tosi kiva tuo kuivamarmorointikin :)

    VastaaPoista
  2. Awwwws tota koiraa.. :DD melkeen yhtä söpö ku meijjän Voitto, muttei silti aivan. ;P

    VastaaPoista
  3. Meijjän koira söis teijjän Voiton aamupalaks. ^^

    VastaaPoista

Kaikki asialliset kommentit ovat toivottuja, sisälsivätpä ne sitten risuja tai ruusuja tai vaikka kuulumisia. :) Ei mainoslinkkejä. Kiitos.
You can also leave a comment in English or Swedish. :) Please don't promote your own blog in the comments.